Ensimmäistä kertaa nykyisen työni aikana tuntuu ahdistavalta mennä töihin. Takana on kolme vapaapäivää, mutta tunnen tuhlanneeni ne kaikki, eikä olo ole lainkaan levännyt. Olin valtaosan juhannuksesta kiukkuinen. Hepulle kiitos siitä, että jaksoi hermostumatta. On se siunaus, että tyypillä on useimmiten lehmän hermot. Vai miten sitä tavataan sanoa?

Joka tapauksessa merkit viittaavat väsymykseen. Henkiseen, koska en ole mitenkään erityisesti hillunut ympäriinsä enkä hankkinut univelkaa. Paljon on mielen päällä ja suurin ahdistus liittyy opintoihin. Ehkä nyt juhannuksena on tajunnut, että aikarajat lähenevät vääjäämättä ja nyt on se hetki, jolloin todella pitäisi tarttua toimeen ja minä taas keskittyisin mielelläni esimerkiksin häihin ja ihan vain olemiseen.

Olen myös paiskinut töitä hyvin rivakasti ja viime viikko kuumassa työhuoneessa taisi verottaa aika tavalla. Ja niin kiinnostavaa kuin työ onkin, niin se on myös raskasta. Vastuu ja harkinta painavat aika paljon, kun kyse on ihmisten elämästä. Oli miten oli, ulkona vallitseva sade jostain syystä hieman helpottaa mieltä.

Olen tänä kesänä kuullut enemmän lintujen laulua kuin viime kesänä tai muutamana aiempana kesänä. Tässä lähellä on kai sen verran puita ja niissä istuskelee useampaa kuin yhtä laatua lintuja. Nautin siitä tavattomasti.