Heräsin jo viiden jälkeen. Mietiskelin, luin kirjaa, nousin.

Työt lähenevät loppuaan. Tämä viikkokin on mennyt sellaista vauhtia, etten millään saata uskoa, että olemme jo torstaissa. En haluaisi jäädä pois tuosta työpaikastani. Olen kotiutunut työyhteisöön, opin koko ajan lisää, pidän työstäni paljon. Tiedossa on kyllä jo yksi varma viikon pätkä lisää ja niitä todennäköisesti tulee jatkossakin, mutta silti.

Talokin tuntuu jo tottuneen läsnäolooni. Kirjoitin joskus alkukesästä erään vanhemman naiskollegan antaneen positiivista palautetta kirjoittamisestani. Se tuntui erityisen hyvältä, koska hän ei muuten välttämättä ollut kovin ihastunut minuun ihmisenä. Aistin siltä suunnalta jonkinlaista varauksellisuutta. Eilen keskustelimme saman henkilön kanssa yhdestä asiakastapauksesta ja jouduin tulevasta puhuessamme toteamaan, etten enää silloin ole itse hoitamassa asiaa. Kollega oli tyrmistynyt - siis miten niin et ole? Joutui vallan istahtamaan ihmetyksestä. Hän totesi, että eivät he minua pois päästä, etenkään mikäli hänestä on kiinni. Valitettavasti se on rahasta kiinni, mutta tuntuihan tuo valtavan hyvältä. Jos joitain ennakkoluuloja alkuun olikin, olen oman työni hoitamalla onnistunut kumoamaan ne.

Blogilista kuvitettuna