Heppu tässä yhtenä päivänä imuroidessaan totesi, että pitäisi hankkia uusi imuri. Olin hieman ihmeissäni, koska mielestäni nykyinen imurimme on kymmenen vuoden iässään vielä kelpo peli. Selvisi, että imuri kaipasi pölypussin vaihtamista ja ajatus uudesta imurista tuntui helpommalta. Sitä paitsi imurimme on ruma (no, kieltämättä se on saanut hieman kolhua) ja uuden imurin pitäisi olla pinkki. No joo.
Nimistä.
Olin pitkään hepun puhelimessa nimellä Possu-ystävä. En nyt enää pysty muistamaan, mistä sekin tuli. Jokin aika sitten nimi muuttui muotoon Tissu-Telle. Tätäkään juttua en muista enää kokonaan, mutta liittyi juttuumme, jossa eroottissävyisen juottolan nimi olisi Tissu-Tellen baari. Nyt olen muodossa Kökö-Telle. Kökötellen. Haha. Tämä vain sen takia, että heppua on naurattanut aivan käsittämättömässä mittasuhteessa keittiössämme eräänä päivänä sattunut välikohtaus:
Uunissa oli paistumassa vuokaruoka, vuoka oli aseteltu pellille. Heppu oli päiväunilla ja minut oli nakitettu ottamaan ruoka ulos uunista munakellon piristessä. Löysin h-hetkellä kaksi patakinnasta ja pelti oli niin kuuma, että tarvitsin molemmat patakintaat yhteen käteen ja sitten en enää jaksanutkaan nostaa peltiä. Pelkään kuumia uunipeltejä yli kaiken. Jouduin pyytämään jo siinä vaiheessa avoimesti naureskelevaa heppua apuun. Täysi riemu kuitenkin repesi vasta, kun aikani ruokaa (joka oli mielestäni saattanut olla uunissa liian kauan) katseltuani totesin: "Ihme kökö!" ja poistuin huoneesta.
Tästä olen nyt saanut kuulla oikein antaumuksella.
Minusta ei edelleenkään ole sukeutunut kotitalousihmistä, mutta tänään olin olosuhteiden pakosta perheen ruuanlaittaja. Sain kuin sainkin lounaan kasaan ja sitä vieläpä kehuttiin ruokapöydässä. Heppu nautiskeli ääneen "Aijai, tähän vielä kahvit tuonne sohvalle tarjoiltuna..". Heitin epäuskoisen katseen pöydän yli, jolloin tulikin nopea korjaus: "...siis sulle!". Niin varmaan!
Kuten sanoin, täällä ei ole mikään muuttunut parissa vuodessa.
Eilen illalla housuja riisuessani pisti silmään, että pohkeeni sentään ovat kivassa kunnossa. Tästä ilahtuneena esittelin pohjetta hepullekin - katso miten lihaksikas! Heppu nyökytteli ja hetken päästä pyysi näyttämään uudestaan. Kun käännyin tuomaan pohjelihakseni toistamiseen esille, huomasin hepun pidättelevän nauruaan ja hölmistyneen ilmeeni nähtyään repesi täysin!
Siis mitä?!? Onhan ne lihaksikkaat! Heppu totesi, että on ihan hienot lihakset, mutta kun yritin alleviivata, ettei pelkästään lihakset, vaan lihaksikkaat pohkeet! Siis eikö muka? Ei siitä naurusta tullut loppua. Hemmetti, nauraa nyt ihmisen pohkeille! Oltiin kuitenkin samaa mieltä, että nätit sääret joka tapauksessa. En siis harrasta mitään liikunnallista nykyään, mutta sitä paljon mainostettua hyötyliikuntaa tulee runsaasti.
Kirjoitan tätä äitini luona ja kirjoittaessani keittiöstä kuului: "Mummu!" "Ei se ole mummu, se on äiti." "Mummu!" "Se on äiti." "Mummu!". Tajusin, että lapsi katsoo mummunsa kanssa valokuvia, joissa olen tukevasti raskaana ja kuvassa näkyy vain iso vatsa. Mummu kun on talven mittaan pyöristynyt ja minä taas sittemmin palannut entisiin mittoihini, niin lapsen silmään kuvassa täytyi olla mummu eikä äiti. Anteeksi nyt vaan, mutta oli pakko nauraa ääneen! Vahinko kiertämään.
En ole lukenut tätä blogia aikoihin ja jo joskus kauan sitten ajattelin, että olisi aika mielenkiintoista lukea vanhoja juttuja läpi ja kommentoida niitä tästä päivästä katsottuna. Äsken löysin neljän vuoden takaa tällaisen - vastaukset kirjoitettu siis silloin neljä vuotta sitten:
1. Moneltako heräät?
Arkisin kännykkä herättää 6.45. Herään usein aamuyöstä, mutta totta kai nukun taas silloin, kun kello soi. Joka toinen viikko herään myös hetkellisesti klo 4.15 hepun herätyskelloon.
2. Yksi, kaksi vai useampi herätyskello? Kello, kelloradio, kännykkä tai ehkä jopa kukko? Vai heräätkö sisäisen kellon herättämänä?
Yksi kännykkä riittää.
3. Onko sinun helppo herätä? Pomppaatko heti pystyyn vai tykkäätkö torkkutoiminnosta?
Toisinaan on. Toisinaan torkutan kerran, toisinaan kaksi. Useimmiten nousen suosiolla torkuttamatta. Yleisesti ottaen olen aamuihminen.
4. Millainen olet aamuisin? Huonotuulinen ja hiljainen vai aktiivinen ja puhelias?
Jos en ole kovin väsynyt, voin olla ihan pirteä, iloinen, puhelias ja hyväntuulinen. Etenkin vapaapäivinä, vaikka heräisinkin aikaisin. Useimmiten haluan kuitenkin herätä ihan rauhassa, enkä ainakaan halua tehdä mitään kovin vaikeita päätöksiä heti herättyäni. En siis tykkää siitä, että heti herättyäni pitäisi tietää esimerkiksi, mitä haluan kaupasta ja mitä aion sen päivän aikana tehdä.
5. Mitä heräämisen jälkeen: kahvi ja aamun lehti, suihku ja kuteet niskaan vai ehkä koiran ulkoiluttaminen tai salilla käynti?
Arkisin ensin suihkuun heräämään. Sitten kahvia ja aamupalaa, jotka nautin koneen äärellä. Sitten vähän musiikkia taustalle ja laittautumaan.
Ja tämähän on pakko tehdä uudestaan! Vastaukset tänään:
1. Moneltako heräät?
Huonolla tuurilla ennen kuutta, hyvällä tuurilla kuuden jälkeen. Joskus jopa peräti seitsemän jälkeen.
2. Yksi, kaksi vai useampi herätyskello? Kello, kelloradio, kännykkä tai ehkä jopa kukko? Vai heräätkö sisäisen kellon herättämänä?
Tänä vuonna olen tarvinnut herätyskelloa tasan kerran. Yleensä herään, kun lapsi herää. Joskus harvoin sisäinen kello herättää aikaisemmin ja otan kaiken irti siitä siunatusta omasta ajasta.
3. Onko sinun helppo herätä? Pomppaatko heti pystyyn vai tykkäätkö torkkutoiminnosta?
Joskus ei millään meinaisi saada itseään ylös, joskus on helpompaa. Olen edelleen aamuihminen, joten harvemmin on ihan ylitsepääsemätöntä tuskaa. Helpointa tietysti on, jos heräillään luonnostaan yhtä aikaa. Pienempänä lapsi pomppasi heti pystyyn ja pakkohan sitä oli seurata, mutta nykyisin saattaa hyvinkin vielä pötkötellä herättyäänkin, mikä sopii paremmin kuin hyvin. Ei tarvitse niin zombiena nousta sitten aamupuuhiin ja aamu alkaa ihanasti, kun saa paljon hymyjä ja haleja.
4. Millainen olet aamuisin? Huonotuulinen ja hiljainen vai aktiivinen ja puhelias?
Haluaisin heräillä kaikessa rauhassa, eikä meillä yleensä mihinkään kiire olekaan. Aina ei jaksaisi niitä aamurutiineja, etenkin jos rakas pieni marakatti kitisee kaulassa ja kaikki pitää tehdä yhdellä kädellä. Mutta siitä se päivä nopeasti lähtee käyntiin ihan hyvällä mielellä joka tapauksessa. Edelleenkään en halua, että heti herättyä pitäisi alkaa laatia suunnitelmaa päivälle ja tehdä päätöksiä.
5. Mitä heräämisen jälkeen: kahvi ja aamun lehti, suihku ja kuteet niskaan vai ehkä koiran ulkoiluttaminen tai salilla käynti?
Laitan kahvia ja puuroa tulemaan, käydään yhdessä pikaisesti vilkaisemassa tuoreimmat jutut netistä ja palataan sitten toimittamaan aamun peruskuviot - syömiset, pukemiset ja muut vastaavat.
Nyt en kyllä ehkä usko tätä itsekään, mutta tässä sitä kirjoitellaan ihan niin kuin ennen vanhaan. Hyvä, kun vielä salasanan muistin ja Vuodatus on muuttunut sitten viime näkemän sen verran, että osaako tätä ihminen käyttääkään.
Kun viimeksi pari -- siis kaksi ja puoli vuotta sitten kirjoitin, niin tämän blogin kohtalo jäi ikään kuin auki. Ja auki se on edelleen. Mielessäni olen kyllä kuopannut tämän monet kerrat, mutta jos yhä edelleen jotkut vaivautuvat kirjoittamaan kommentin ja muistelemaan menneitä ja vielä kaiken kukkuraksi kertovat edelleen lukevansa näitä höpötyksiä, niin on se aika huimaa minusta!
Aina kommentin jälkeen muistuu mieleen ajatella, miltä tuntuisi edelleen kirjoitella näitä ilmoitusluontoisia asioita ja kuinka erilaista ilmoiteltavaa nykyisin olisi, vai olisiko sittenkään. Olen aina vetänyt tietyt rajat, mitä asioitani ilmoittelen ja mitä en. Jos nyt jatkaisin kirjoittelua, joutuisin heti kättelyssä vetämään ainakin pari rajaa uusiksi. Muistelen, että joitain rajoja jouduin miettimään niin, että kirjoittaminen latistui ja siihen kai tämä koko blogikin lässähti.
Varmaan joutuisi vähän hakemaan, mitkä asiat tuntuvat mielekkäiltä jakaa. Koko blogimaailma on itse asiassa jäänyt, joten enää en edes tiedä, kenelle kirjoittaisin. Silloin aikoinaan kirjoittaessa oli mielessä aina se tutuksi tullut porukka ja kirjoittaminen tuntui tuttavalliselta jutustelulta, kuulumisten vaihtamiselta. Juuri nyt tuntuu, että höpöttelen tässä itsekseni, mutta eipä sekään pahaa tee.
Mutta siis. Hengissä olen edelleen, Heppu on ihan yhtä heppu kuin aina ennenkin ja niin kuin varmaan kaikki arvasivatkin aikoinaan, niin lisäännyttykin on. Mistäs löytäisin kaikki vanhat kaverini ja mitä teille kuuluu?
Viime aikoina olen pohtinut tämän blogin laittamista telakalle ihan virallisesti. Päivät viuhuvat ohitse ja tänne kirjoitettavia ajatuksia tai tapahtumia on lopulta aika vähän. Kahden työn välillä ei oikein ehdi eikä jaksakaan. Tulee toki mieleen myös ne uskolliset lukijat, jotka jaksavat kaikesta huolimatta täällä käydä. Se tuntuu hyvältä ja siitä yhteydestä en tietenkään haluaisi luopua.
Nyt katosi ajatus. Tuon kappaleen oli tarkoitus olla pohjustus jollekin, joka mielessäni aloin ylipäätään kirjoittaa. Mitähän se olisi voinut ol - nyt muistan! Ravintolat! Tai siis ulkona syömiset vaikeina sunnuntaipäivinä.
Eilen klo 19 julistin, että nyt kyllä lähdetään jonnekin ulos syömään. Olin tietysti jo unohtanut, että heppu oli jokin aika sitten mainnut, että oli juuri syönyt. Tämä iski tajuntaani vasta lähdön hetkellä, kun vedin farkkuja jalkaan. Heppu kun mietti ääneen, että löytyyhän sieltä jotain pientä purtavaa, jos ei ole iso nälkä. Siinähän se ajatus jo sitten latistui. En tuntunut hauskalta lähteä kauhomaan isoja lautasellisia, jos järkälemäinen miesseuralainen syö jonkun onnettoman salaatin.
Mitä sitten tapahtui? Pienen mutristelun ja tuskailun jälkeen käytiin lähikaupasta ranskalaisia perunoita. Ihan hyvä! :D Ja itse asiassa vielä poikkeavampaa kuin ravintolassa käynnit, koska edellisen ravintolassa syömisen kyllä muistan, mutten kuollaksenikaan muista, milloin olisin kotona laittanut itselleni ranskalaisia perunoita.
Tosi rajua! :D
Heppu kertoi jo joitain päiviä sitten nähneensä unta, jossa oli ensin ihan normaalisti kavereidensa kanssa baarissa. Uni sai kuitenkin oudon käänteen. Baarista lähdettiin tiarat päässä polkuautoilla kertausharjoituksiin. Mistä tämä kertoo?!
Kun eilen tulin töistä kotiin, keittiön pöydälle oli aseteltu useille lautasille kaikenlaisia suupaloja; kanaa, keltaista ja punaista paprikaa, herkkusieniä, mozzarellaa, kurkkua, suolakurkkua, salaattia, tankoparsaa ja niin edelleen. Tarjolle oli laitettu myös mahdollisuudet kahviin tai punaviiniin. Korkkasin punaviinin. Heppu itse oli parturissa, joten nautiskelin kaikessa hiljaisuudessa. Viinin ja viinirypäleet otin vielä jälkiruuaksi sänkyyn, jonne vetäydyin kirjan kanssa. Täydellinen käänne raskaan viikon jälkeen!
