Myy huhuili tuolla kommenttilaatikossa, että ollaanko täällä kotosalla lainkaan. Ollaan täällä!

Viime aikoina olen pohtinut tämän blogin laittamista telakalle ihan virallisesti. Päivät viuhuvat ohitse ja tänne kirjoitettavia ajatuksia tai tapahtumia on lopulta aika vähän. Kahden työn välillä ei oikein ehdi eikä jaksakaan. Tulee toki mieleen myös ne uskolliset lukijat, jotka jaksavat kaikesta huolimatta täällä käydä. Se tuntuu hyvältä ja siitä yhteydestä en tietenkään haluaisi luopua.

Sunnuntait! Yksiä tuskien päiviä nykyisin. Menen jotenkin ihan toimintakyvyttömäksi, kun ajattelen, että nyt olisi kerrankin aikaa tehdä kaikkea, viikonloppu loppuu, aaaaaaaaaaaa!! Enkä tietenkään saa tehtyä mitään kivaa ja luovaa, koska ahdistus on lietsoutunut liian isoksi ja ahdistun tästä tosiasiasta vain lisää. Että ihminen voi olla pöljä.

Nyt katosi ajatus. Tuon kappaleen oli tarkoitus olla pohjustus jollekin, joka mielessäni aloin ylipäätään kirjoittaa. Mitähän se olisi voinut ol - nyt muistan! Ravintolat! Tai siis ulkona syömiset vaikeina sunnuntaipäivinä.

Eilen klo 19 julistin, että nyt kyllä lähdetään jonnekin ulos syömään. Olin tietysti jo unohtanut, että heppu oli jokin aika sitten mainnut, että oli juuri syönyt. Tämä iski tajuntaani vasta lähdön hetkellä, kun vedin farkkuja jalkaan. Heppu kun mietti ääneen, että löytyyhän sieltä jotain pientä purtavaa, jos ei ole iso nälkä. Siinähän se ajatus jo sitten latistui. En tuntunut hauskalta lähteä kauhomaan isoja lautasellisia, jos järkälemäinen miesseuralainen syö jonkun onnettoman salaatin.

Mitä sitten tapahtui? Pienen mutristelun ja tuskailun jälkeen käytiin lähikaupasta ranskalaisia perunoita. Ihan hyvä! :D Ja itse asiassa vielä poikkeavampaa kuin ravintolassa käynnit, koska edellisen ravintolassa syömisen kyllä muistan, mutten kuollaksenikaan muista, milloin olisin kotona laittanut itselleni ranskalaisia perunoita.

Tosi rajua! :D

Viime yönä näin unta, että sain koiran, jolle annoin nimeksi Riitta.

Heppu kertoi jo joitain päiviä sitten nähneensä unta, jossa oli ensin ihan normaalisti kavereidensa kanssa baarissa. Uni sai kuitenkin oudon käänteen. Baarista lähdettiin tiarat päässä polkuautoilla kertausharjoituksiin. Mistä tämä kertoo?!

Kun eilen tulin töistä kotiin, keittiön pöydälle oli aseteltu useille lautasille kaikenlaisia suupaloja; kanaa, keltaista ja punaista paprikaa, herkkusieniä, mozzarellaa, kurkkua, suolakurkkua, salaattia, tankoparsaa ja niin edelleen. Tarjolle oli laitettu myös mahdollisuudet kahviin tai punaviiniin. Korkkasin punaviinin. Heppu itse oli parturissa, joten nautiskelin kaikessa hiljaisuudessa. Viinin ja viinirypäleet otin vielä jälkiruuaksi sänkyyn, jonne vetäydyin kirjan kanssa. Täydellinen käänne raskaan viikon jälkeen!

Eilen ostoskeskuksessa ostin itselleni pehmiksen ja päälle tietysti strösseleitä eli hösseleitä. Huolestuin, kun olin ihan makean ähkyssä jo puolessa välissä tötteröä. Näinkö se vanhuus nyt iski tähänkin tätiin?! Kuitenkin samaan aikaan viereisestä lasten puuhapaikasta alkoi kuulua Tohtori Sykerön tunnari, jonka tunnistin ensisävelistä ja olin heti hyvässä tunnelmassa. Että on se mieli vielä sittenkin vetreä! :D

Tohtori Sykeröhän on ihan huippu! Minulla oli lapsena sellainen tarrajutuksi kutsumamme Tohtori Sykerö -aiheinen juttu. Muistatteko niitä sellaisia, missä oli kiiltäväpintainen iso taitettava taustakartonki ja siihen aseteltavia tarrakuvia, joita sai kiinnittää ja irrottaa loputtomiin. Meillä oli ainakin tuo Tohtori Sykerö, jokin maalaismaisema, Maailman vahvin nalle ja sekä minulla että siskollamme kolmekerroksiset talot, joissa tarroina oli huonekaluja ja perhe. Siinä sisustamisen määrässä taisivat kuvat lopulta menettää väriäänkin, niin pidettyjä olivat.

Minulla on ollut myös jokin aivan ihana Tohtori Sykerö -puuhakirja tai värityskirja, jota väritin hyvin säästeliäästi ja harkitusti, koska se oli niin hieno.

Vähän joutui kulmia kohottamaan eilen osto- ja myyntiliikkeessä. Ostin viikonlopuksi pari kirjaa, jotka maksoivat yhteensä 4 euroa. En tiennyt, käykö heillä mitkään kortit ja olinkin varautunut lähtemään käteisen hankintaan muutamien kortteleiden päähän. Kassalla kuitenkin kerrottiin, että pankkikortti käy. Sain tosin kylkiäisinä moitteet siitä, että niin pienen ostoksen maksoin pankkikortilla "kun ei tämä ole meille ilmaista".

No, perhana! Joko se kortti käy tai sitten sille voi ilmoittaa jonkun minimisumman, mutta alkaa nyt kesken kaupanteon asiakkaalle siitä nurkua. Oli pakko mainita - ihan asiallisesti -, että toimme heille äskettäin kaksi pöytää ilmaiseksi myyntiin, että jospa oltaisiin kuitenkin sujut. Ei vastausta.

Tänään aamulla ruokakaupassa vaeltaessani pohdin omaa jaksamistani. Olen oivaltamassa, ettei se työn määrä niinkään sitä energiaa syö, vaan ennemminkin iso osa ihmiskontakteista. Miksi niistä on tullut sellaisia energiasyöppöjä minulle? Mahtavaa huomata tällainen, kun on vuosikaudet opiskellut varsin ihmisläheiselle alalle, valmistunutkin.

Onko tämä pysyvää vai monen sattumuksen tämänhetkinen summa? En tiedä. Sosiaalisuuttani olen puinut vastikään aiemminkin. En minä ihmisten ongelmien alle kuukahda, siinä osaan vetää rajoja ihan ammattimaisesti. Se jokin on ihan siinä kohtaamisessa. Ymmärtäisin, jos minulla olisi huono itsetunto tai jotenkin oma rooli ihan hakusessa, mutta mielestäni ei ole. Vai onko sittenkin? Olen ollut runsain mitoin kiva ja kiltti, mutta pitänyt myös puoleni, saanut suuni auki. Enkö riittävästi? Tunnen, että jonkin asian suhteen mittani on täyttymässä ja se liittyy jotenkin tähän. Jää nähtäväksi.

Miten voi yhtäkkiä olla nälkä koko ajan. Olen syönyt kaksi lämmintä ateriaa tänään, eikä tunnu missään.

Ihmettelen myös vallitsevaa säätä. Tänään tuntui kuin olisin ajanut syysmyrskyssä ja viime yönä onkin ollut jossain päin Suomea ihan kunnon myrskyt - näin olin jostain uutisotsikosta ymmärtävinäni.

Heppu on taas reissussa, mutta tällä kertaa en ole kokenut tavanomaista siivousvimmaa, joka normaalisti iskee, kun jään yksin kotiin. Ehkä juhannuksesta on vielä liian lyhyt aika.. silloinhan se vimma viimeksi iski.

Ihmettä kerrakseen on myös siinä, ettei huomenna tarvitse mennä töihin.

Sen jälkeen, kun olen avautunut blogissani eräästäkin kylppäri-sattumuksesta, on Google mainostanut tuolla yläpalkissa aivan tohkeissaan kaikenlaisia vessa-juttuja. Johan löysi kategoriansa tämäkin laitos.

Hahaa. Nyt vasta huomasin, että olen lähtenyt eriparisukissa töihin. Molemmat ovat kyllä siniset, mutta toinen on vaaleampaa sorttia. No, ei se kesällä haittaa - niin kuin meillä päin sanotaan. :D

Pieni loma voisi olla paikallaan. En ole ollut mikään rantalomaihminen, mutta eilen illalla iski kaipuu kunnon hiekkarantalomalle jonnekin todella kaukaiselle saarelle. Piti ihan selata muutamat matkatoimistot läpi. Lomaahan minulla ei tosin ole. Eikä sielu varmaan antaisi myöten laittaa johonkin viikon rantalomaan niin isoja summia rahaa kuin mitä moiset maksavat. Joskus ehkä... katsotaan.

Laitetaan ajat sitten aloittamaani seitsemän faktan sikermään seitsemänneksi faktaksi se, että olen perusluonteeltani kaupunkilomailija. Ja enimmäkseen matkustellut ihan omilla reissuilla matkatoimistojen sijaan. Nyt kuitenkin poikkeuksellisesti tarve valkoiselle hiekkarannalle ja sinisenä heijastelevalle merelle.