Tajusin tässä eräänä päivänä, että olen ollut vähän tyhmä.
Kerronpa asialle hieman taustaa, niin joku saattaa päästä kärryille asti.
Käyn arkisin syömässä säännöllisesti eräässä lounaspaikassa, jossa käy
syömässä paljon muitakin työntekijöitä lähikulmilta. Lähes yhtä
säännöllisesti meitä on useampi henkilö omaa työkaverijoukkoani.
Juttelemme ja nauramme, yleisilme on melkeinpä aina iloinen. Näinpä
sitten tulee katselleeksi ympärilleenkin ystävällisen avoimesti ja
hymyillen siinä kulkiessa koko lounaspaikan läpi ruokaa ottamaan.
Tiskille mentäessä matkan varrella on pöytiä. Jostain tottumuksesta ja
yleisestä ympäristöä kohtaan tuntemastani mielenkiinnosta tapaan
katsella pöytiin kulkiessani. Kas, jos vaikka sattuisi tuttu kasvo
siellä seassa olemaan. Näin hymyillen, hieman omissa maailmoissa tai
muiden juttua kuunnellessa, tähytessä päivän tarjoilua katson aina
pöytiinkin. Jossain aivon takalohkossa olen jo aikaa sitten
rekisteröinyt, että eräässäkin kulmassa istuu aina sama mies.
Ystävällismielinen katseeni on osunut hänen katseeseensakin varmasti
monta kertaa. Sattunut matkan varrelle.
Olikohan parisen
viikkoa, kun pistin merkille, että tämä mies katsoi minua pitkään. Koko
sen käytävän mitan. Oma katseeni jäi jotenkin häkeltyneenä hänen
katseeseensa. Seuraavina päivinä huomasin miehen etsivän katseellaan
katsettani. Pää kurottui jo vastapäisen toverin olan yli, kun osuin
näkökenttään. Silloin vasta tajusin, että olin todennäköisesti
lähettänyt siihen suuntaan tahtomattani ja tarkoituksetta kiinnostuksen
signaaleja - flirtannut vahingossa, hitto soikoon!
Nyt on
tuntunut kovin kiusalliselta kävellä se pätkä. Kovin kiusalliselta! En
todella ole tullut ajatelleeksi. Sinkkuaikoina sitä oli jotenkin
särmempi näissä asioissa, tietoisempi. Kun nyt ei katsele ympärilleen
sillä silmällä, sitä jotenkin ajattelee, ettei kukaan katso minuakaan
sillä silmällä. Jotenkin näin olin ajatuksissani tuudittautunut.
Tiedostamatta, kun en ole edes ehtinyt miettiä mitään miesasioita -
muita kuin heppua koskevia ja aika vähän välillä niitäkin. Harmittaa.
Ihan mukavan oloinen mies, enkä haluaisi ketään johtaa harhaan.
Varmastikin tämä on viattomampi ja pienempi juttu kuin miltä se omassa
häkeltyneessä mielessäni on nyt muutaman päivän tuntunut. Toivottavasti
mieskään ei ole ajatellut sen kummempaa kuin ehkä jotain päiviä
virkistävää silmäpeliä, jota kyllä sitäkään ei ole ollut tarkoitukseni
harrastaa. Nyt en uskalla katsoa sinne päinkään, vaan olen kovin
syventynyt keskustelemaan ystävieni kanssa ja tutkimaan lautasia ja
kuppeja toisella puolen käytävää. Posket punaisina.
Taidan olla tosi hölmö. :D
tiistai, 30. toukokuu 2006
Kommentit