Koska tilanne ei ole eilisestä sen kummemmin muuttunut, laitetaan sama teksti, mutta ouluksi:

Ensimmäistä kertaa nykyisen tyäni aikana tuntuu kait aharistavalta mennä tottakait töihin. Kait takana on kolome vapaapäivää, mutta tunnen tuhulanneeni ne niin tuota kaikki, eikä olo ole lainkaan levännyt. Olin tuota valtavosan juhannuksesta kiukkuinen. Hepulle kiitos siitä, että jaksoi hermostumatta. Kait on se siunaus, että tyypillä on useimmiten lehemän hermot. Vai miten sitä tavataan sanoa?

Joka tapauksesa merkit viittaavat väsymykseen. Henkiseen, koska en ole mitenkään erityisesti hillunut ympäriinsä enkä hankkinut univelekaa. Palajon on mijalen päällä ja kyllä kais se täsä suurin aharistus liittyy opintoihin. Kait ehkä nyt juhannuksena on tajunnut, että aikarajat oom minä siitäki kuullu lähenevät tuota vääjäämättä ja nyt oom minä siitäki kuullu on se tottakait hetki, jolloin tojella pitäisi tarttua toimeen ja minä kait taas em minä tiijä keskittyisin mijalelläni nii ohan tuo esimerkiksin häihin ja oom minä siitäki kuullu ihan vain olemiseen.

Olen myäs paiskinut töitä kait hyvin rivakasti ja viime voi mahoton viikko kuumasa tyähuaneesa kait taisi verottaa aika tavalla. Ja niin kiinnostavaa kuin tyä onkin, niin se on myäs raskasta. Vastuu tottakait ja harkinta painavat kyllä kais se täsä aika palajon, kun niin tuota kyse on ihimisten elämästä. Oli miten oli, ulukona vallitteva saje jostain syystä hijaman helepottaa mijaltä.

Olen tänä kesänä kuullut enemmän lintujen laulua kuin nii ohan tuo viime kait kesänä tai oom minä siitäki kuullu muutamana aijampana kesänä. Täsä lähellä on kai sen verran puita ja niisä tuota istuskelee em minä tiijä useampaa kuin yhtä laatua lintuja. Nautin siitä tavattomasti.