[pahoittelen haamua - mie vaan täällä tuunailen]

Elokuu. Suren vähän sitä, etten ole ehtinyt ottaa kesästä sitä kaikkea irti, mistä talvella haaveilin. Siis ei mitään sen ihmeempää kuin lämpöä ja valoa, luontoa, kesän tuoksua. Toisaalta hyväksyn sen, että työ on vienyt paljon ja elämä on nyt tällaista. Ehkä parin viikon päästä palkattomalla lomallani saan kunnon siemauksen elokuista kesää. Ja syksyhän on vuodenajoista ehkä sittenkin ihanin. Kesä vain on niin kovin lyhyt. Ehkä tämän tajuaminen jälleen kerran on hieman järkyttänyt mieltäni.

Kävin äsken kirjastossa. Vietin tylsyyttä tässä koneella, kun muistin tarkistaa lainani ja samalla tajusin, että voisin hakea kirjastosta virikettä. Pari elokuvaa, pari kirjaa. Tietokonerivistön ohi kulkiessani huomasin eräällä ruudulla tutun sinivalkoisen sivun silmäkulmastani. Nuori nainen siinä rullasi Blogilistan etusivua. Melkein tuli olo, että pitäisi sanoa hei. :)

Kirjaston ovella tapahtuu aina sama ilmiö. Pää tyhjenee kaikista niistä kirjojen ja kirjailijoiden nimistä, joiden perään on vielä kotona haikaillut. Ettäkö pistäisin paperille? Ehkä jonain päivänä saan panostettua asiaan sen verran.

Toinen kirja on aiemmin lukemaani Kariniemeä, Minä aina kompuroin. Toinen on elämäkertahyllystä napattu Kaija Petäjä-Haikolan Syksyllä muuttui kaikki: kolme naista - kolme sukupolvea. Ehkä luen tuota äitiyden, tyttäryyden ja naiseuden maailmaa ensin. Pari kirjaa on tosin keskenkin, mutta eihän näitä ole koskaan laskettu. Käteen otetaan se, mikä kulloiseenkin tunnelmaan ja vireystilaan sopii.

Kotimatkalla ostin ison jäätelöpallon niin kuin jo kotoa lähtiessä haaveilin. Kinuski-pähkinää makeannälkään. Kotimatkalla soitti myös heppu, että on tulossa hetkeksi töistä kotiin. Tulee varmaan ihan näinä hetkinä. Tulikin!